Onko työttömyys vain pelkkää laiskuutta?

Nykyinen hallitus sanoo, että on.

Minä tässä muistelen, että aikanaan 90-luvun alussa kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen ilmoitti, että Suomen on edullisempaa pitää osa työväestöstä reservissä eli suomeksi sanottuna työttöminä. Yritykset samaan aikaan saneerasivat ihmisiään kilometritehtaalle tuotannollisiin syihin vedoten ja jäljelle jääneiden työtaakkaa tietenkin kasvatettiin.

Ennen 90-luvun lamaa Suomessa oli vain n. 2% yli 20-vuotiaista työttömänä.

Tuon laman vaikutus kesti ja kestää edelleen. Vuosina 1991-1993 työllisten määrä väheni vuosittain 100 000 henkilöllä. Vuonna 1994 työttömiä oli jo yli puoli miljoonaa eli viidesosa kaikista työllisistä. Vuonna 1995 oli naisista 13% ja miehistä 16% vielä työttöminä ja osa työttömyydestä jäi krooniseksi. Suomessa totuttiin siihen, että työttömäksi jää 5-10% jokaisesta koulunsa päättäneestä ikäluokasta.

Lisäksi työmarkkinoiden jatkuva rakennemuutos, jossa firmoja syntyy ja kuolee tai toiminta siirretään ulkomaille halpojen työvoimakustannusten piiriin, sai aikaan kitkatyöttömyyttä. Eli kun suuri yritys lopetti, jäi suurin osa sen työntekijöistä ainakin hetkellisesti työttömäksi.

Lisäksi työmarkkinoille syntyi paljon osa-aikaisia tehtäviä, joita ei ansiosidonnaisella päivärahalla ollut järkevää ottaa vastaan.

Lamaa seuraa aina jonkinasteinen noususuhdanne ja vuosien 2002-2004 laskukauden jälkeen vuonna 2008 saavutettiin hyvä työllisyystilanne osassa maatamme ja tietyillä toimialoilla. Työikäisistä naisista työttöminä oli vain 6% ja miehistä 8% työllisyysasteen ollessa 70%.

Nykyisen pääministerin hallituskauden alussa vuonna 2015 palkansaajia Suomessa oli 2 090 000. Työttömiä ja piilotyöttömiä oli yhteensä 396 000. Työttömyysaste 9,4% ja työllisyysaste 68,1%.

Vuoden kuluttua palkansaajia oli 15 tuhatta enemmän, ja työttömiä 4 tuhatta vähemmän. Vuonna 2017 työttömien määrä väheni vielä 15 tuhannella.

Hallitus on nyt omasta mielestään onnistunut ja saavuttanut tavoitteensa; työllisyysasteen nostamisen 72% .

Mutta.. asialla on myös toinenkin puoli.

Ensinnäkin; työllisyysaste ei kerro oikeastaan työmarkkinoiden todellisesta tilanteesta, eikä siis mitenkään riitä ainoaksi mittariksi, koska siihen vaikuttaa väestön määrä mitattavassa ikäryhmässä. Eli jos väestön määrä mitattavassa ikäryhmässä pienenee työllisten määrän pysyessä ennallaan, työllisyysaste nousee automaattisesti. Kahden viimeisen vuoden työllisyysasteen nousu ei kuitenkaan johdu tästä.

Ihmisiä on siis nyt enemmän töissä ja sehän on hyvä asia. Kun sitten tarkastellaan lähemmin työsuhteita, niin vuonna 2015 jo puolet uusista työsuhteista alkoi olla määräaikaisia ja seuraavina vuosina määräaikaisuudet edelleen lisääntyivät. Myös osa-aikatyösuhteiden määrä kuin myös vuokratyön osuus on lisääntynyt. Suurin osa määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevät niissä vastentahtoisesti eli he haluaisivat vakinaisen ja kokoaikaisen työn turvatakseen toimeentulon itselleen ja perheelleen.

Työllisyysasteen nousu ei valitettavasti kerro suomalaisten kokemasta hyvinvoinnista eikä myöskään ihmisten toimeentulosta. Toimeentulotukea sai v. 2017 edelleen 280 00 taloutta, yhteensä 722,1 miljoonaa euroa.