Viime päivien uutisointi isojen hoivaketjujen toiminnasta on saanut ihmeellisiä reaktioita aikaan. Muutamat vaikuttajat muistuttivat, että kilpailutukset ovat kunnan vastuulla eli on siis kunnan syy, jos se on valinnut huonon palvelutuottajan. Kuitenkin samat vaikuttajat ovat saaneet aikaan sen, että yksityiset palvelutuottajat periaatteessa valvovat itse itseään. Toki VOI olla ihan asiallisia vanhusten hoivapalvelun tuottajia, mutta ne kolme suurinta ovat nyt kaikki näyttäneet todelliset päämääränsä, jossa tärkeimpänä on rahan tilittäminen harvoille ja valituille. Tosin myös julkisen puolen toiminnasta on aika ajoin löytynyt huomautettavaa.
Mutta niin se on ollut ennenkin. Oli sitten kyse kaivosten perustamisesta, hoivapalveluista tai mistä tahansa muusta. Usein JOKU on JO päätöksiä tehtäessä hyötymässä. En nyt väitä, että kaikki kansanedustajat olisivat tässä mukana, mutta on jo liikaa esimerkkejä, jossa kansanedustaja tai joku hänen sukulaisistaan on heti hamstrannut osakkeita joko tulevaan varsinaiseen toimintaan tai takana oleviin rahastoihin.
Ikäväksi tämän toiminnan tekee se, että samaan aikaan on mahdollistettu veronkierto ja nimenomaan niin, että sen voi tehdä nykyisen lain puitteissa. Firmojen voitot kierrätetään veroparatiisien kautta. Eikä tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun näitä paratiiseja löytyy ihan jo Euroopasta. Yritysten pitää kantaa yhteiskuntavastuunsa! Laillisesti järjestetty toiminta vaatii sen tunnustamista, että resursseja tarvitaan arjessakin Nyt kilpailutuksissa esitellään resurssit, joita ei todellisuudessa aina olekaan käytössä. Tällä hetkellä Suomi käyttää huomattavasti vähemmän rahaa vanhusten hoitoon, kuin esimerkiksi Ruotsi tai Norja.
Eläkeläiset maksavat veroja neljänneksen tuloistaan, joten heidän olisi kohtuullista saada rahoilleen edes jonkinlaista vastinetta. Ihmisarvoisesta vanhuudesta puhutaan, mutta voiko se oikeasti toteutua?
Tiedän, että ON olemassa ihmisiä, jotka oikeasti pystyvät hoitamaan vanhuksia hyvin ja he ovat valmiit sitä myös tekemään. Valitettavasti nykyinen tilanne ei aina anna siihen mahdollisuutta.
Kuvitellaan vaihtoehto! Yksi hoivapaikka maksaa täällä Kainuussa soten kuntayhtymän johtajan mukaan n. 40 000 euroa vuodessa. Jos tehtäisiin järjestelmä, jossa omaishoitajaksi alkava ottaisi neljä hoidettavaa ja saisi reilut PUOLET omaishoidon palkkana eli 4x 25 000,- eli yhteensä 100 000 euroa vuodessa. Se toisi kohtuullisen ansion, jonka avulla pystyisi jopa tarvitessa hankkimaan tuuraajan mahdollisen pitemmän lomansa ajaksi (jota jokainen jossakin vaiheessa tarvitsee!). Tämän kaltaisen järjestelmän ansiosta ”säästettäisiin” lähes puolet nykyisestä ja luotaisiin työpaikka, josta verotulojakin voisi kertyä ihan mukavasti. Hoitaja saisi tehdä työnsä niin kuin oikeasti kuuluu ja uskonpa, että vanhus pitäisi tällaisesta pienestä, aidosti kodinomaisesta yksiköstä enemmän, koska aikaa todella riittäisi hänellekin!
Tiedän kokemuksesta, mitä omaishoitajan arki on ollut. Hoidin Alzheimeriin sairastunutta äitiäni useita vuosia hautaan asti. Sain korvausta 24/7 työpanoksestani kuukaudessa 650 euroa ja äidin kolmeksi päiväksi sijaishoitoon sekä hänelle ilmaiset kroonikkovaipat kotiin kuljetettuna!
Nyt 90 -vuotiaita on paljon.. muutamien vuosien päästä vielä useita tuhansia enemmän. Miten heille saadaan mielekäs loppuelämä ja miten heille annetaan arvo silloin, kun elämää kruunaava arvokas kokemus (=kuolema) on lähellä?
