Ehdokkaana

Kainuun Vasemmisto asetti kevään 2019 eduskuntavaaleihin 3 ehdokasta Oulun vaalipiiriin Kainuun alueelta. 
Minä olen yksi niistä ehdokkaista.

Olen 61-vuotias Kuhmon kaupunginvaltuutettu. Minulla on ollut myös useita kunnallisia ja maakunnallisia luottamustehtäviä. Olen toiminut Kainuun Kansalaiskeskus ry:ssä sekä työllisyysprojektissa Kuhmossa. Olen ihminen, joka haluaa ottaa asioista selvää ennen kuin teen johtopäätöksiä ja etenkin silloin, kun päätökset koskevat myös muita. Osaan hahmottaa isoja kokonaisuuksia, mutta huomaan helposti myös pienen pienet yksityiskohdat, joilla voi olla ratkaiseva merkitys. Mottoni on: Jos kaikkein heikoimmalla menee edes hiukan paremmin, menee kaikilla muillakin!

Omat teesini
 
1. Jokaisella ihmisellä pitää olla reilu mahdollisuus oman elämänsä rakentamiseen.
2. Jokaista ihmistä on kohdeltava yhdenveroisesti, eikä ketään saa syrjiä.
3. Perusoikeuksien ( koulutus, hoiva, sosiaalituki ja terveydenhoito) saamisen tulee perustua tarpeeseen, ei maksukykyyn tai yhteiskunnalliseen asemaan.
4. Työelämässä pitää olla sopimisen kulttuuri, ei vahvemman sanelua.
5. Tarvitaan yritysvastuulaki, koska ihmisoikeudet ovat niin tärkeät.
6. Rakennettua ympäristöä tulee ohjata kokonaisuutena ja päästöt saatava vähenemään suljetuilla järjestelmillä.
7. Kaikkiin päätöksiin kattavat vaikutusten arvioinnit. Suomessa on hyvin erilaisia alueita, tarvitaan siis myös erilaisia päätöksiä.


Haluan vaikuttaa siihen, että meillä on

KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN KOTIMAA

1) Kestävä tulevaisuus syntyy oikeudenmukaisista ia ympäristön sekä ihmiset huomioivista päätöksistä.
2) Alueilla elää Suomen vahvuus - huoltovarmuus ei rakennu Helsingissä.
3) Toimivat julkiset palvelut, oman alueen yritykset ja yhteistyö turvaavat palveluiden järkevän kustannustason.
4) Kaikki työ, työn teettäminen ja koulutus kannattavaksi.
5) Koulutuksen leikkauksilla tuhoamme oman maamme tulevaisuuden - maailma on osaajien. Meidän osaajat kasvavat lapsissa ja nuorissa.
6) Inhimillinen toimeentulo kaikille varmistaa myös yhteiskuntarauhan säilymisen.


Tue Kirsin kampanjaa! 
Klikkaamalla tästä linkistä, voit tukea vaalityötäni pienellä lahjoituksella.

Sosiaalinen media
Voit tykätä vaalisivustani myös facebookissa, sivun löydät tästä linkistä.
Vaaliasioissa minulle voi laittaa sähköpostia osoitteesen virtaska.vaalit@gmail.com :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi toivottua, kiitos!